keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukuun SLY paketti

Joulukuun Salainen LeivontaYstävä yllätykseni saapui jo ajat sitten, mutten ole ehtinyt postaamaan siitä aikaisemmin. On ollut ties mitä... 

Mutta saapunut paketti oli aivan ihana!!! Hain sen Valintatalosta, kiitos huomaavaisesta eleestä pitkien työpäivieni suhteen hyvä ystäväni <3 Ja kyllä oli kaunis paketti. Kassakin sitä ihaili ja sain vielä kaiken päälle selvittää mitä tämmäinen SLY touhu oikein on sitten. 
Näin kiva jouluinen paketti siellä minua siis odotteli, ei mikään ihme jos vähän herätti huomiota positiivisessa mielessä siellä Valintatalossakin.
Paketista löytyi runsaasti kaikkea ihanaa: joulukahvia, kaakaojauhetta (suosikkimerkkiäni), appelsiini-kaneli -teetä, neljä valkosuklaalevyä, piparkakkumaustetta, pekaanipähkinää, kokonaisia neilikoita ja Brunbergin tummasuklaalevy. Jotain käsitystä muuten saatte viimepäivien tiukasta ohjelmastani siitä, että avasin tuon Brunbergin suklaalevyn heti kuvattuani paketin... eli silloin noutopäivänä ja vaikka tykkään tästä suklaasta tosi paljon, niin sitä on vielä puoli levyä jäljellä.

Tiedän itsekin, että aikataulut on olleet vähän äärirajoilla viimeajat, että onhan se ihan huippu jos ei ehdi edes suklaata syömään ;)
Luulitte ehkä jo nähneenne koko paketin sisällön! Mutta oli siellä muutakin. Nimittäin kivan värisiä jouluisia  leivosvuokia, hauska piparkakun muotoinen kakkuvuoka, kolme joulupakettia, reseptejä ja kirje.

Kiitos kirjeestäsi, rakas salainen ystäväni. Totta, joulun tunnelmaa ei ole helppo paketoida, etenkään kuten arvasit oikein, joulutunnelma syntyy niistä rakkaista ihmisistä tässä ympärillä. Tunnelmointia kyllä voimme "tehostaa" tekemällä nameja tai vaikka näitä appelsiinineilikkakoristeita, joita varten sain reseptejä ja tarpeita.

Sain reseptit: piparkakkumausteisiin riisisuklaisiin (kuulostaapa hyvältä), valkosuklainen piparimetsään ja pähkinäiseen porkkanakakkuun. Kiitos, menevät kokeiluun kaikki.

No, sitten oli vielä nämä kolme pakettia. Yhdessä, jonka nauhassa oli pieni possupiparimuotti, luki: avaa tämä kun saat hetken vain sinulle... se on nyt toistaiseksi saanut odottaa :), toisessa luki: saa avata ennen aattoa, sinä päätät milloin (ajattelin, että kun lomani alkaa, niin silloin avaan tämän vapaiden alun kunniaksi) ja kolmannessa, jonka nauhassa oli pieni tähtipiparimuotti: avaa tämä kun haluat tunnelmoida. 
Tämän kolmannen avasin jo viime viikolla. Sieltä löytyi ihana Partyliten tuikkukuppi ja jouluisen tuoksuisia tuikkuja, lisäksi löytyi kaksi pakettia HelloKitty -nenäliinoja, jotka olivatkin tarpeen nimittäin liikutuin tosi paljon kauniista tuikkukupista, jossa on ihana enkelin kuva.

Kiitos Salainen Ystäväni ihanasta paketistasi, olen ajatellut sinua täällä lämpimin aatoksin usein. Toivon sinulle kaikkea ihanaa jouluusi ja vuoden vaihteeseen. Haikein mielin pitää todeta, että enää tammikuu jäljellä.

t. RyytimaanMinna

8 kommenttia:

SLY29 emo kirjoitti...

Ihana teematunnelma huokuu paketistasi !

wiivuska kirjoitti...

Voi kun IHANA paketti!!! Kaikkea ihanuuksia laitettua ilahduttamaan sinua ja tuomaan joulua askel lähemmäs =) Olet ansainnut pakettisi ja hemmottelun kiireiden keskellä <3

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin sinua usein aattelen ja lämmöllä... Haikeus iski jo pakettia liikkeelle laittaessa. Toka vika... Onneksi on vielä tammikuu! Otathan aikaa itsellesi, olet sen ansainnut!!
Ihanaa Joulun odotusta sinulle ja perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

AI niin Slysi 29

minttu kirjoitti...

Oi mikä paketti!

Sanja A. Sokerivaltakunta kirjoitti...

tosi kiva paketti sait :)

redrose82 kirjoitti...

Ihana ajatuksella koottu paketti =) Ihanat nuo nenäliinat. Ihanaa Joulun odotusta!

RyytimaanMinna kirjoitti...

Kiitos kivoista viesteistänne. Kyllä on tosiaan mahtavan ihana yllätys ja yritetään ottaa aikaa myös itselle, kohtahan alkaa vapaat ja muutenkin tässä alkaa isommat hulinat olla takana.

Oikein ihanaa joulun odotusta teillekin kaikille <3

t. RyytimaanMinna